Antti Puhakan hautakiven paljastus. T.k. [Toukokuu] 1 p:nä puolenpäivän aikaan paljastettiin Kontiolahden hautausmaalla se vaatimaton hautakivi, jonka Antti Puhakka-vainajan ystävät ovat pystyttäneet.
Joukko kansalaisia läheltä ja kaukaa oli kokoutunut paikalle. Olihan Kontiolahdella samaan aikaan toinenkin harvinainen juhlallisuus: Pohjois-Karjalan kansanopistossa päätettiin ensimmäinen oppijakso.
Niinkuin jo viime
numerossamme mainitsimme, oli h:ra Dahlströmin
huvintolassa, joka nykyjään on saanut
nimeksensä [Kuopion] Wäinölänniemi,
viime sunnuntai iltana soitannollinen
ilta-huvike ja samalainen oli
Helatorstai-iltanakin, jossa kumpanakin iltana
oli vahvasti rahvasta nauttimassa tätä
huvitusta,
sillä eipähän täällä maksu liene
ketäkään rasittanut eikä hämmästyttänyt
kuulemaan tulemasta.
Ylitorniossa 5 päiv. toukokuuta.
Erään torpparin vaimo otti köyhäinhallitukselta hoitaaksensa kahdentoista vuoden vanhan, vanhimmistansa orvoksi jääneen, poikalapsen, lupauksella sen kelvollisesti hoitaa, jota hänelle uskottiin.
Обьявляется симъ:
что входъ въ садъ мызы Монрепо гуляющимъ снабженнымъ надлежащими билетами дозволенъ токмо по воскресeньямъ после полудни что сiибилеты единственно въ рукахъ техъ коимъ оные даны, признаны будутъ действительными кроме семействъ оные получившихъ никому передаваемые быть не должны и что дети без родителей и родственниковъ ихъ въ садъ не будутъ впускаемы.
Pienet höyrylaivat,
jotka kulkevat kaupungin ja Wiaporin välillä, eivät enää saa tuimasti viheltävillä höyrypillillänsa lähtö-hetkiänsä ilmoittaa, koska siitä sekä ihmiset että myös hevoiset säikkyivät, miten äsken tapahtui, kuin hevoinen kärryneen kiiti takaperin mereen, jonne kuolikin.
Sitä vastaan tästedes lähtöhetket ilmoitetaan kellon soitolla.
Erinomainen todistus hyväntahtoisuudesta
on seurakuntamme saanut vastaanottaa
muutama viikko takaperin. Sunnuntaina
4 päivä toukokuuta näimme, tultuamme kirkkoon,
Kuorin koristettuna uudella Alttari-taululla,
jossa oli ristiinnaulitun Wapahtajamme
kuva.
Tämä kuva, tehty maamme mainiolta
maalarilta Herra Ekmannilta, herättää, ylös-rakentavaisia tuntoja jokaisen ymmärtäväisen
mielessä, ja on hyväntahtoisesti seurakunnallemme
lahjoitettu Överstiltä ja tähtimieheltä
herra Henrik Lyralta Turusta.
Professori E. Lönnrotille.
(15 päivänä Toukokuuta 1862).
Suomea sorteli orjuudessaan
Kielen vierahan ankara valta,
Waan Sinä kansasi kurjuudessaan
Armahtain, vapahaksi sen alta
Päästit ja neuvoit: tuossa on tie,
Lupauksen maahan mi vie.
Kansas jo nääntyä ol' janohon,
Kuivaa korpea astuen kauan.
Silloin synkkähän kalliohon
Kalkahutellen mahtavan sauvan,
Laulun lähtehet uhkuamaan
Syvyydestä saatit vaan.
Hauholta 10 p. Toukok.
Tänä keväänä
on täällä ollut erittäin kivulloinen aika. Neljässä
ensimäisessä kuukaudessa on jo kuollut 60
henkee ja koko mennyt vuonna kuoli ainoastaan
100 henkee. Sulku ja muut lapsien tautit tappavat armottomasti lapsia. Eikä ole jos ei
haetakkaan lääkityksiä ja tohtorin apua.
Osake-tarjo.
Tampereen virrassa allekirjoitetulta rakennettuun, Armollisella luvalla varusteltuun, sekä osaksi palovakuutettuun tehtaaseen, jossa valkea-vaskesta ja raudasta valetaan ja valmistetaan maamittauskoneita, siirrettäviä paloruiskuja, puntaria, kirjepintiitä, ovia ja ilman puhdistajia kaakeli-uuniin, neuloja, koukkuja j. n. e.
Rakennus Kaaren 10 Luvun 5 §:n ja 9:nä p:nä syyskuuta
1851 annetun, maamme metsiä koskevan, Keisarillisen Asetuksen voimasta katsoi kihlakunnan oikeus kohtuulliseksi kymmenen
hopia ruplan uhkasakolla, paitsi laillista edesvastausta
ja vahingon palkitsemista,
kieltää ei yksinänsä kaikenlaisen
vahingoitsemisen, niinkuin metsän haaskauksen,
lehtimisen, tuohien ja mullan ottamisen, väkivaltaisen laiduntamisen, aitauksien repimisen sekä luvattomien teitten
ja polkujen tekemisen ynnä muun vahingon teon