Suometar 1854 - Laivapalo Kuopiossa
Kuopiosta 2 p. syysk. - Kaupunkimme liikettä on kohdannut kova onni.
Kaupungin höyrylaiva "Seura," joka on koko kesän käynyt kaupunkimme ja Lauritsalan väliä, oli yötä Saimaan selällä 2 peninkulmaa Joutsenosta, kuin kello 12 kaksi matkalaista, jotka sattuivat valvomaan, havaitsivat laivan olevan tulessa. Silloinkos hätä ja kiire käteen, ja tulen voima oliki niin julma että matkalaiset kiittivät onneansa, kuin alusvaatteissa ja kenkä-puolina pääsivät lotjaan, joka oli höyryn kuletettamana.
Laivan peräpuoli masiinan takana paloi kokonaan, niin että siinä on vaan musta kuori jälellä, niin että se heiluu vähänki liikuttaissa; kuitenki pääsi kapteini sillä onnellisesti tänne takasi. Nyt on laivan kapteini matkustanut Pohjanmaalta laivan salvumiehiä, 28 kapp., hakemaan, saadaksensa vahinkoa kohta parannetuksi.
Tulevalla viikolla tulee raastuvan-oikeudessa pidettäväksi luja tutkinto, kenen kautta tuli on tullut irti.
Laivaa ei ole sitte 1 p. heinäk., jolloin etelä-Suomen Merivakuutusseura lakkasi, ennätetty saada missään vakuutetuksi vahinkoita vastaan.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tämä laivan palo on ollut iso asia tuohon aikaan. Suuri osa liikenteestähän hoidettiin vesistöjä pitkin. Tiet olivat vielä aika alkeellisia, eikä hevoskärryillä niin kummoisia kuormia pystynyt kuljettamaan.

Kommentoi 1 kommentti