Suometar 150 vuotta sitten Aamun lehti, ole hyvä! – Päivä on taas vaihtunut.

Antti Puhakka

  • Antti Puhakka

Antti Puhakan hautakiven paljastus. T.k. [Toukokuu] 1 p:nä puolenpäivän aikaan paljastettiin Kontiolahden hautausmaalla se vaatimaton hautakivi, jonka Antti Puhakka-vainajan ystävät ovat pystyttäneet.

Joukko kansalaisia läheltä ja kaukaa oli kokoutunut paikalle. Olihan Kontiolahdella samaan aikaan toinenkin harvinainen juhlallisuus: Pohjois-Karjalan kansanopistossa päätettiin ensimmäinen oppijakso.

Kun kansanopistolaiset ja muu yleisö oli haudalle saapunut, lauloi opiston sekaääninen kööri laulun "Yks' on meidän Jumalamme", ja sävelten vaiettua piti valtiopäivämies P. Leppänen puheen, jonka päättyessä lankesi peite muistokiven ympäriltä.

Se oli veistetty harmahtavasta graniitista, kulmista veistoksilla koristeltu, 2 metriä korkea ja kannalta noin metrin levyinen. Kiven mustaksi kiillotetusta rinnasta luetaan sanat:

Kansanrunoilija
Antti Puhakka
24.4.1816 – 30.3.1893

ja alempana:

Kansalaiset pystyttivät.

Kansanopistolaiset kajahuttivat vielä laulun. Nouse riennä. Suomen kieli" ja vähän myöhemmin "Maamme", johon yleisö paljastetuin päin yhtyi.

Rovasti H. Piipponen kiitti Kontiolahden seurakunnan puolesta, kuntakokouksen esimies T. Sinkkonen kunnan puolesta ja maanviljelijä A. Sormunen vainajan sukulaisten puolesta niitä Antti Puhakan ystäviä, jotka olivat tällä hautakivellä hänen muistonsa ikuistuttaneet.

Kansanopistolaisten puolesta laski opiston oppilas J. Holopainen muutamin sanoin seppeleen ikimuistettavan runoilija-vanhuksen hautakummulle. Seppeleen nauhoista luettiin sanat:

Antti Puhakalle Kansanopistolaiset.

Jo kävi ilo ilolle,
Laulaessani hyviä,
Parahia pannessani.

  1. Antti Puhakan hautakiven paljastus. – Uutinen.

  2. Antti Puhakan muisto – Pitkä kirjoitus.

  3. Kansanrunoilija Antti Puhakan hautakivi tulee paljastettavaksi Kontiolahden kirkkomaalla toukokuun 1 p:nä klo 12 päivällä. – Ilmoitus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän suometar kuva
Suometar Sanomalehti

Antti Puhakan muisto.

Huomenna toukokuun 1 p:nä paljastetaan Kontiolahden kirkkomaalla Antti Puhakan Hautakivi, arvokas, sievä veistoteos, jonka runoilija-vainajan ihailijat ja ystävät ovat hänen muistollensa pystyttäneet.

Tapahtuman juhlallisuuden johdosta lienee paikallansa että tässä muutamin sanoin muistutamme tunnetun kansanrunoilijan ja edistyksen-ystävän varsin merkittävästä elämän-työstä, että myös tähän piirrämme pääkohdat hänen yksityisen elämänsä vaiheista.

Wiikko takaperin eli huhtikuun 24 p:nä oli ummelleen 80 vuotta siitä kulunut, kun Antti Puhakka syntyi. Isä, Juhana Puhakka, oli muuttanut Kontiolahdelle Enon pitäjältä ja vaimonsa Kreetan kanssa pannut alulle vähäisen uutistalon, jonka asettaminen oikeaan kuntoon ja järjestykseen joutui hänen kuoltuansa puolikasvuisen pojan tehtäväksi. Heinävaara oli tämän uutistalon nimi. Wanhan talon oli isä jo eläessään antanut vanhimmalle pojalleen.

Kovat ajat

oli kyllä ensimmältä nuorella Puhakalla uudessa talossaan. Paikka oli mesiperäistä ja hallan arkaa. Mutta vähitellen väheni iloisen mielen ja pontevan tahdon vaikutuksessa murheet, ja, miten olikaan, toi eräänä kauniina päivänä reipas runoilija

sillä tämmöisenä hän jo oli tunnettu

kauniin kainaloisen kanan kattonsa alle. Ja tämä avioliitto tuli onnelliseksi. Puolisojen kesken vallitsi täydellinen keskinäinen luottamus, ja ilomielisiä, leikkisiä olivat he molemmat. Wilkas, toimelias isäntä kartutti kodin tavaraa. ja nuori miellyttävä emäntä sitä hyvänä hengettärenä tallensi.

Jo varhain oli Antissa herännyt runollisuuden henki, ja varhain hän oli oppinut mitä siihen aikaan arveltiin talonpoikaisen nuorukaisen opin ahjoista tarvitsevan, nim. lukemisen taidon. Peräti väärä on sentähden se muutamain hänen elämän-kertojainsa levittämä luulo, että Puhakka olisi oppinut lukemaan vasta avio-liittoon mennessänsä eli ripin-käynnin pakosta. Hän osasi lukea jo hyvin pienestä pitäen. Kirjoitustaitoon hän sitä vastoin kyllä vasta vähän vanhempana perehtyi

kuten kerrotaan, sen johdosta, että hän kerran, lyötyään vahingossa kirveellä haavan jalkaansa, oli pakoitettuna kauvan aikaa loikomaan sairasvuoteella.

W. 1845,

jolloin jo Puhakka oli saavuttanut mainetta kansanrunoilijana, kutsuttiin hän iäkästen Kymäläisen ja Makkosen seurassa Helsinkiin, jossa silloin kansanrunoilumme ystävät käyttivät tilaisuutta tutustumaan heihin. Se oli Kalevalan ilmestymisen ja kansallisen heräämisemme kauniimpia aikoja, ja mielihyvällä huomattiin oppineiden parissa mitä merkillisiä, mahtavia hengen voimia vieläkin piileskeli tämän kansan povessa. Kymäläinen, Makkonen ja Puhakka esiintyivät yht'äkkiä kuin uudet Wäinämöiset elvyttämään tointunutta kansallishenkeä.

Puhakan runoissa on huomattavimpina ominaisuuksina tarkka, elävä, vilkas kuvaamiskyky

ilman suurempaa runollista lentoa kuitenkaan

ja älykäs, sarvipäinen pilkka. Ja tämän säästämättömän, pistävän pilkan esineenä on yleensä kaikki, mikä turmeltumattoman ihmisen mielestä täytyy tuntua nurinpuoliselta, hyljättävältä. Siinä saavat osansa sekä virka-ylpeys yleensä ja ruotsin-kielen silloinen luonnoton asema että useat sala- ja haukkuma-nimillä merkityt yksityiset henkilötkin, jotka sopimattoman käytöksensä vuoksi olivat joutuneet runoilijan ja hänen kunnioittamansa rahvaan epäsuosioon. Kaikkialla tunnettuja ovat "Tuhman Jussin juttureissu" ja "Surulaulu 1850 vuoden kiellosta", täällä Pohjois-Karjalassa eritoten käsikirjoituksina levinneet "Suuret pukit" ja "Pikku pukit" ja muut semmoiset, jotka eivät hevillä sopine painettaviksi.

Puhakan runoja

ei ole painosta julkaistu minään omana kokoelmana. Niitä löytyy painettuna vain siellä ja täällä, enimmäkseen vanhoissa sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa.
- "Kahdeksantoista runoniekkaa"
nimisessä valikoimassa useiden kansanrunoilijoiden lauluja on niitä puoli-kymmentä, muutamia
- "Helmivyössä".
Melkoisen käsikirjoitus-kokoelman hänen runojaan on eräs vanhus-vainajan ystävä, neuvosmies S. Hirvonen Joensuussa, myöhemmin toimittanut Suomal. kirjallisuuden seuran talteen. Mutta verrattomasti suurin osa Puhakan runoja hajosi teille tietymättömille. Ystävät ja ihailijat noukkivat niitä hänen käsistään sen mukaan kuin niitä valmistui ja puolitekoisinakin on iso joukko lähtenyt kyliä ja pitäjiä kiertämään. Paljon tätä hänen tavaraansa "lainasi" m. m. kerran aikanaan tunnettu "kirjailija" Sakari Sakarinpoika (Cajander) ja lupasi tuoda takaisin, mutta sitä tietään ovat menneet sekä Sakari Sakarinpoika että Puhakan runot.

Runoudessaan esiintyy Puhakka, kuten jo olemme viitanneet, edistyksen ja vapauden ystävänä ja harrastajana. Kaikilla vanhoilla ennakkoluuloilla ja taika-uskoilla, joilla ei enää ole pontta ei perää, oli hänessä leppymätön vastustaja. Mutta samalla oli Puhakka uskonnollinen, Jumalaapelkäävä mies. Raamatun on hän lukenut kannesta kanteen, ja suurta ihastusta herätti hänessä esim. Salamniuksen vanha
- "Ilolaulu Jesuksesta".

Puhakan merkitys

ei kuitenkaan ole ainoastaan runoudessa. Hän oli tavallaan tienraivaajana, erittäin tietysti täällä Pohjois-Karjalassa, yhteiskunnallisellakin ja taloudellisella alalla. Näillä tienoin tunnetaan hyvin, miten hän usealla taholla esiintyi talonpoikaisen kansan arvon ja etujen harrastajana vastoin aikansa vielä varsin räikeää virka- ja herras-valtaa. Niinpä hän esim. ahkerasti ja suurella alttiudella ajoi talollisten asioita oikeusissa, ottaen vaivastaan ainoastaan nimeksi palkkiota, mutta tällä tavoin juuri joutuen ammatti-asianajajain epäsuosioon ja vihaankin. Julius Krohn on muutamassa Puhakasta kirjoittamassaan elämäkerrassa m. m. lausunut että Puhakka muka joskus "on poikennut oikeuden suoralta tieltä." Tämä syytös on aivan perätön, valheellinen, ja Krohn on todistettavasti saanut tietonsa henkilöiltä, jotka olivat Puhakan kilpailijoita asian-ajossa ja häntä sentähden vihasivat. Tätä seikkaa tarkoittanee Puhakka seuraavalla säkeellä muutamassa runossaan:

"Minä olen maailmassa
aina ollut piennä,
Waan näen nyt että olen täällä
suurten herrain tiellä".

Ei poikennut Antti Puhakka oikeuden suoralta tieltä. Sen tietävät kaikki ne "säätyläisetkin," jotka hänen oikein tunsivat, sen tietää erittäinkin näiden seutujen talonpoikainen kansa, jonka keskuudessa Puhakalla oli aivan rajaton luottamus. Muuten ei olisi tämä kansa hänelle niin paljon yhteisiä toimia ja asioita uskonut. Höytiäis-järven laskemis-työssä esim. oli Puhakalla suuret ansiot, ja hän se oli, joka aikanaan koki varoittaa valtion insinöörejä aavistamastansa ja sitten tapahtuneestakin kanava-patojen särkymisestä ja siitä johtuneesta surkeasta tulvasta, joka silloin niin paljon kauhua nosti. Kun sitten Höytiäisen vesijättöjä laskemis-yhtiön puolesta myötiin, oli Puhakalla toimena sekä huutokaupat että rahojen periminen huutajilta. Kaiken tämän toimitti hän niin tunnollisesti ja niin hienotunteisesti, ettei kenellekkään jäänyt vähintäkään tyytymättömyyden sijaa. Niinpä Puhakka esim., kun huutokauppasummat oli yhtiölle suoritettavat ja kaikki ostajat eivät olleet maksaneet osuuttansa, otti omalla nimellään pankista rahaa lainaksi ja suoritti laiminlyöjäin maksut

käyttämättä kertaakaan laillista ulos-otto-oikeutta. Ja semmoisten kelpo-töiden, semmoisen inhimillisen, ystävällisen mielen tähden on Antti Puhakka jäänyt mitä kauniinpaan muistiin kansansa keskuudessa.

Miten sitten Puhakan luottamus

yhä edelleen laajeni, kun Valtiollinen elämämme vuodesta 1862 n. s. "tammikuun valiokunnan" kanssa puhkesi uuteen eloon pitkällisestä unestaan, miten hän, Antti Puhakka, jäsenenä siinä ja sitten Liperin tuomiokunnan edusmiehenä 4:llä valtiopäivillä valppaalla mielellä ja terävällä älyllä puolestansa ajoi kansallisen edistyksemme asiaa, miten hän näillä valtiopäivilläkin näppärillä, pistävillä ja useasti runopukuun puetuilla lauselmillaan jakeli monta kertaa varsin tarvittavia sutkauksia oikealle ja vasemmalle, mutta aina pitäen muistissa sanojensa jalon tarkoituksen,

ne ovat kylliksi tunnettuja seikkoja tarvitaksemme muuta kuin tässä niistä huomauttaa. Säätyveljiensä keskuudessa, niinkuin laajoissa piireissä niiden ulkopuolellakin pääkaupungissa, oli Antti Puhakka yleisesti suosittu ja rakastettu henkilö, eikä suinkaan vähimmin tuon runollisen, leikkisän puheen tähden, joka aina niin vuolaana tulvaili hänen huuliltaan ja jota niin auliisti säesti kauniin silmän ystävällinen, veitikkamainen katse.

Wähän neljättä vuotta on jo siitä kulunut,

kun arvoisa, rakastettu runoilija-vanhus ja kansan vilpitön hyvän-tahtoja laskettiin maanpoveen kotipitäjänsä kalmistolla. Mutta hänen kansansa ei ole häntä unohtanut. Miehestä mieheen on tienoillamme kiertänyt varain-keräyslistoja yksinkertaisen, mutta arvokkaan muistokiven pystyttämistä varten sille kummulle, jonka alla lepää rakkaan rahvaan-miehen maalliset jäännökset. Ja kukin on roponsa uhrannut hänen muistonsa kunnioittamiseksi. Se hetki, jona verho laskeutuu muistokiven päältä, on oleva merkkinä siitä, ettei Antti Puhakan muistoa ole mikään verho koskaan peittävä näillä mailla.

Toimituksen poiminnat