Hämäläinen 1862 - Kolme juhannuspäivää 1

Kolme juhannuspäivää. - 1

Oli Juhannuspäivä monta vuotta sitten. Kellot soivat yhteen ja se taaja väkitunko, jota oli kokoontunut tuon vähäsen kirkon eteen, katosi pian sen sisään.

Kirkon mäellä oli niin hiljaista että kyllä voi kuulla vanhan provastin sanat, kuinka hän puheli Jumalan kaikkivaltiaisuudesta ja rakkaudesta, kuinka jokainen kukka, jokainen suvituoksu tuolla ulkona siitä todistivat: Ja siellä ulkona väsyneen-matkamiehen leposian päälle paisti aurinkoinen, lintuset lauleskelivat, kukat lemahtivat, ja tuo tuostakin notkistivat he kruunuansa tuulen käsissä. ja se oli ikään kuin olisivat tahtoneet sanoa: "niin se on".

Mutta siellä sisällä altarin ympärillä seisoi joukko nuoria tyttöjä ja poikia, jotka tänäpänä ensikerran aikoivat Herran pyhään pöytään, ja he olivat kirkon kaunistaneet lehdillä ja kukkasilla, ja nuot molemmat pulskat enkelit altarin kummallakin puolella olivat saaneet kumpikin kukkatukun pivoonsa ja seppelen puolan varsista päähänsä.

Altarin vasemmalla puolella seisoivat tytöt, kaikki mustissa bombasinihameissa ja siipimyssyissä, paitsi kaksi, joilla oli silkkihameet ja paljaat päät, hiukset kiehkurassa. Toinen heistä oli Sammalinnan mahtavan patrunan ainoa tytär, toinen taas lautamiehen tytär, Lähteenkorvasta.

Lautamies oli rikas, ehkä rikkaampikin kuin Sammalinnan patruna, vaikka hänellä paitsi tehdasta oli kahdeksan kokonaista taloa. Myös oli lautamies juuri täksi päiväksi lahjoittanut kirkkoon uuden, komian kynttiläkruunun. Luultavasti ajatteli sentähden lautamies että hänen tyttärensä voi olla yhtä kenossa kauloin Herran edessä kuin patrunankin tytär, joka ainoasti oli neulonut altarivaatteen — ja sen hän tekikin.

Lautamiehen tyttären vieressä seisoi pieni ilonen neito valkoisine kukkanensa ja punasine poskinensa, puetettu äitinsä häähameesen, joka kolmannesti oli uudesti värjätty. Mutta se oli Torpan Ollin tytär Hurjaniemestä, eikä ollut varoja sen parempaan; sillä vasta oli hän paimenpiikana nimismiehen moisiossa.

Lautamiehen tytär oli soria. pitkä ja sievä varreltaan, mutta hänen ruskeissa silmissä kiilti jotakin kopeutta, jonka nyt olisi pitänyt olla poissa, ja ehkä sovitteli hän myös liika-usein hameansa lieppeitä ja torjui kapinallisia hiuskiehkuroitansa. Jumalanpalvelus loppui, väkijoukko tunki ulos ja hajosi sinne tänne kukin kotoansa kohden.

Ja seuraavana päivänä kävi Torpan Ollin tytär taas nimismiehen eläimiä paimentamaan, mutta lautamiehen Maria meni kaupunkiin opettelemaan ja saamaan ryhtiä vartaloonsa, ja sen hän saikin, sillä hän oli pikaoppinen. Sieltä hän sitte palasi, oli suora selässään, käveli varpaat ulospäin, niin että hän oli kauneempi entistänsä.

Mutta nimismiehen paimenpiika Kaisa oli samalla ajalla korotettu oikian piian virkaan ja sai täysi-ihmisen palkan, ja sentähden oli hän entistänsä ilokkaampi.

Wuosi kului umpeen, mutta vielä oli lautamiehen Maria naimatoin, vaikka kyllä monta kosiomiestä oli käynyt häntä pyytämässä. Mutta ne olivat kaikki talonpoikia, ja semmoisia ei hänen tarvinnut ottaa. Mutta patrunan poika, se olisi taitanut kelvata, niinkuin sanottiin, vaan hän voi paraiten hevosten, ja koirain parissa, samosi korpia, metsästi ja oli vapamielinen nuorukainen.

Mutta Ollin Kaisa ei saanut kosioita, ja paras taisi ollakin miten oli. Kyllähän vähän kuiskattiin että nimismiehen oma poika Pietari häntä hyväili, mutta semmoiset pakinat menevät yhtä pian kuin tulevatkin, sillä kaikki kyllä tiesivät ettei siitä mitään taitanut tulla.